(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

torstai 4. marraskuuta 2010

Vapaapäivä, mikä ihana sana!


Aamulla tunsin oloni ruhtinaallisen ylelliseksi, kun en joutunut heräämään herätyskellon (= puhelimen herätyskellon) ääneen, vaan heräsin omia aikojani puoli yhdeksältä vailla mitään aikatauluja, vailla mitään kiireitä. Vapaapäivät on hyviä keksintöjä ja tuntuvat työrumban jälkeen tosi mukavilta.

Ote sanomalehdestä jokin aika sitten: Kymmenessä minuutissa NN:n vastaukset olivat kadonneet bittiavaruuteen. Hyvä niin. Ne vastaukset kun olivat kuin pimeältä keskiajalta. Harmi vaan, että moni ehti lukea ne painetusta lehdestä ja nettiversiosta ennen niiden katoamista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti