(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Keittiössä



Kokkaaminen on monessa mielessä palkitsevaa puuhailua. Ensinnäkin se on huisin hauskaa, sitten siitä saa hyvän mielen toiselle/muille, onnistuessaan kohottaa itsetuntoa ja lopuksi vielä saa lopputuloksesta oman vatsansakin täyteen. Olenhan minä jo vuosia pitänyt keittiöpuuhista, mutta nyt suorastaan rakastan niitä! Pidän kauniista astioista, rakastan hyviä veitsiä ja kattiloita ja pannuja. Nykyään kuljeskelen mieluusti tavaratalon keittiötarvikehyllyjen ääressä miettimässä, mitä Laurilaan tarvittaisiin...

Aamulla havahduin reaalitodellisuuteen vähän yli kuuden. Unia oli ollut paljon, mutta en muistanut ainuttakaan. Siinä vaiheessa aamua en kuitenkaan noussut, vaan suljin silmäni uudestaan. Tuli uusia unia ja niistäkään en muista mitään. Unien hukkaamisprosentti on todella suuri. Ainakin tässä taskumaailmankaikkeudessa.

3 kommenttia:

  1. Minä kun en ikävämpää puuhaa tiedä, kuin kokkaaminen. Ennemmin kuuraan vaikka harjalla lattioita tai tiskaan. Molemmat entiset aviomiehenikin otin kokkeja, ettei tarvisisi itse ruokaa tehdä. Pojankin pistin kokkikouluun ja tekeekin ruoat kotona käydessään. Onneksi on olemassa einestuotteet, ettei meikäläinen pääse kuolemaan nälkään :-D

    VastaaPoista
  2. En minäkään oikein ruuanlaitosta, mutta leipominen on kivaa, nyttemmin sitäkään en ole harrastanut, tämän karppauksen myötä ei uskalla vielä.
    Kukkakaali on houkuttava :P

    Minä näen nykyään paljon unia, mutta samoin, usein en muista niitä, mutta viime yön unen muistan..olen oikeesti kadottanut ,ehkä imuriin korviksen, ja löysin unissani monta korvista imurin sivujutusta, mihin ne menee kuulemma.. ja tuli mieleen, että pitääpä katsoa, onko se siellä, oikeesti.. heh, jos se oli enne uni..

    VastaaPoista
  3. Sude: Ollaan me sitten aika erilaisia... Einestuotteita yritän välttää, kun niissä on kaikkea sallittuja ja kiellettyjä lisäaineita - on siis syy laittaa ruokaa päivittäin!

    seijastiina: Leipominen on mieluisaa puuhaa. Meillä leivotaan lähes kaikki itse (paitsi ruisleipä). - Yhden unikirjan mukaan korun löytäminen tarkoittaa menestystä rakkaudessa, mutta pettymystä liikeasioissa.

    VastaaPoista