Taidan olla äidinkielen suhteen maaninen, kyyninen ja skeptinen. Myönnettäköön. Minua aina kiusaa väärinkirjoitus ja yhdyssanojen tahaton pätkäisy. (Tämä voisi olla lainaus: Ostin uuden pinkin värisen askel mittarin ja laitoin askel pituudeksi 60 cm:ttiä.) Siihen vaan taitaa olla parasta tottua tänä aikana... Silti saan ainakin henkisiä paukamia moisesta.
Laulujen sanoitus on yksi oma lukunsa tässä kaikessa. Nautin lauluista, joista voi laulaa jokaisen säkeistön miettimättä sanojen tavuttamista - tosiasiahan on se, että tavuja on liikaa tai liian vähän. Hengelliset laulut ovat tyyppiesimerkki siitä, että aina on sovittava, miten mikäkin kohta lauletaan. Viimeksi vastaan tuli hyvä esimerkki (Pekka Simojoki: Suurin rakkaus), kun ensimmäisessä säkeistössä vastaavalla kohdalla tavuja oli 11 ja toisessa 14. Hieman oli miettimistä ja ehdin jo kapinoidakin ääneen! Loppupäätelmä: Runomitta ja profetia tms eivät aina kohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti