(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Illan pimetessä


Tänään sain kaulahuivini valmiiksi ja aloitin säärystimien tekemisen. Sitä ennen päättelin neljä erilaista kaulahuivia, joista yhden lahjoitin miehelle, kaksi pidän itse ja yhden postitan esikoiselle. (Kolme noista valmistui viime talvena ja yksi sitten parin viime viikon aikana.) Sohvannurkka on oiva paikka kutomiseen, kun siinä voi samalla seurata televisiota, kuunnella musiikkia, juoda teetä/kahvia, keskustella sivistyneesti tai vähemmän.

Juttelin tänään erään ihmisen kanssa suremisesta. Hänellä oli vajaan vuoden sisällä kuollut kolme läheistä sukulaista. Mietimme asiaa siltä kannalta, että ehkä vuodessa kolme kuolemaa on helpompi kuitenkin kuin jos jokaisen kuolemantapauksen välillä olisi ollut pitempi väli. Toipuminen surusta olisi jo päässyt jonkinlaiseen vauhtiin kunnes sitten taas olisi romahdettu. Vaikeita asioita joka tapauksessa. En ole mikään surun asiantuntija, mutta koin keskustelumme kahvikupin ääressä tärkeäksi.

Sohvalukemisenani on toistamiseen upea kirja. Erik Wahlströmin Jumala on oivaltavuudessaan, satiirisuudessaan ja hulvattomuudessaan yksi nykykirjallisuuden helmistä. Suosittelen ei-kovin-tiukan-pipon haltijalle.

Kesken viikkoa



Punaiset verhot on paikallaan, joten tein eilen sen, mitä suunnittelin. (Keittiön verhoväri on violetti-punasävyinen ja toinen verhoista on kappana ja toinen kaitaliinana.) Mentalist jäi jollekin muulle päivälle, kun eilen illalla tuli katsottua hienoa dokumenttia autistikaksosista.

4D-dokumentteihin olen alkanut suhtautua aikamoisella varauksella, kun niiden aiheet pyörivät joko sukupuolielinten koon tai sairaalloisen lihavuuden ympärillä - ja siinä mittakaavassa sairaalloinen on paljon enemmän kuin BMI 40 -. Mutta eilisillan dokumentti oli hauska, hieno, hurmaava ja puhutteleva.

Tänään on melkein pakkaspäivä. Pohjoisessa on jo satanut lunta. Hui! Minun on siis kiirehdittävä ja saatava oma kaulahuivini valmiiksi (nyt 150 cm), jotta voin aloittaa säärystimien kutomisen kuopukselle.

tiistai 29. syyskuuta 2009

Kanelin tuoksua




Aamupäivällä tein pienen pullataikinan ja väsäsin kanelirullapullia pellillisen verran. Koko talo tuoksui kanelilta ja kodikkaalta. Mies sai evääkseen monta tuoretta pullaa ja itse aion kohta herkutella päiväkahvilla yhden pullan kera.
Lasten ollessa kouluikäisiä kävelin usein heitä vastaan koulupäivän loputtua. Muistan ottaneeni joskus juuri uunista tulleen pullan taskuun mukaan ja yllättäneeni koululaisen lämpimäisellä - loppumatka sujui pullaa mutustellen ja koulupäivästä kertoen.

Iltapäivällä menen pitämään yhden pianotunnin ja muuta ei kalenterissa tälle päivälle ollutkaan. Mutta aion minä muutakin tehdä! Vaihdan olohuoneeseen ja keittiöön syksyisemmät verhot. Julistan olohuoneessa Pitkien Verhojen Ajan alkaneeksi tällä päivämäärällä. Punakuvioiset verhot ovat olleet käytössä kylmän ajan verhoina siitä asti, kun Hankasalmen Karteenista ostin kankaan ja ompelutin verhoiksi. (Vuosi lienee ollut 1984 tai 1985...)

Illalla sitten kynttilätunnelmointia taas luvassa ja ehkäpä viime viikon Mentalist boksilta. Pidän sarjan nopeista älyllisistä käänteistä.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Päivän saldo



Kaulahuivia kudoin monta kerrosta. Nyt sillä on pituutta jo 139 cm.
Leivoin hiivaleivän.
Fillaroin 7 km. (= Melkein lepopäivä liikunnasta.)
Vein tuntilistan virastolle.
Suoritin yleiskatsauksen huushollissa ja varsinkin keittiön laitoin jos-ei-nyt-puts-plank-kuntoon, niin ainakin kuntoon.

Illalla myöhään saunottiin, katsottiin boksilta Diili, juotiin vihreää teetä ja syötiin hiivaleipää levitteen ja juuston kera. Katseltiin kynttilöiden liekkejä ja puhuttiin niitä näitä. Tänä syksynä tulee kuluneeksi niiden näiden puhumisen alkamisesta jo 27 vuotta...

Tällaisina sinänsä kiireettöminä päivinä huomaa kuinka ihana paikka oma koti onkaan. Ollaan me melkoisia onnenmyyriä, kun tällä pientilalla saadaan asua...

Maanantaimietteitä


Tälle päivälle olen suunnitellut jonkinasteista siivoamista, tuntilistan viemistä virastoon, fillarointia, leipomista ja kaulahuivin kutomista. Voi olla, että kaikki eivät toteudukaan, mutta ainakin osa...

Leipominen taitaa olla tänään hiivaleipä-osastoa, koska leipää pitäisi muuten hakea kaupasta ja leipominen on mukavaa puuhaa! Jo taikinan tekeminen on ihan oma juttunsa, kun siinä saa vaivata ihan luvan kanssa ja muutaman kerran on isompaan taikinaan tullut purettua omia turhautumisia milloin mistäkin. Sitten kohotusvaiheeseen tarvitaan malttia ja sen kanssa minulla on aina ollut tekemistä - tosin olen ilokseni huomannut, että vanhemmiten olen muuttunut maltillisemmaksi... Vielä paistaminen ja uunin takana kurkisteleminen ja lopputuloksen odottaminen. Tuoksu ja maku kuin suoraan jostakin mummolan uumenista...

Lisäys iltapäivällä:

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Syyskuinen tunnelma

Aamuja

On aamuja, jolloin herää suhteellisen aikaisin ihan itsestään ja aamuja, jolloin ei millään jaksaisi herätä. Tämä aamu lukeutuu ensiksimainittuihin. (Ja nyt vaan ihmettelen, miten joskus olen nukkunut puoleenpäivään asti...)
Talo on hiljainen, muutama eriääninen seinäkello vaan raksuttelee. Vierashuoneessa nukkuu esikoinen, jota olemme saaneet kestitä parin päivän ajan. Ulkona alkaa olla jo valoista, mutta pientä aavemaisuutta on vielä ilmassa.
Tänään on työaamu, joten kolmen tunnin kuluttua ollaan jo päivän virressä menossa.

Ai niin, se tärkein juttu tälle päivälle...


HYVÄÄ NIMIPÄIVÄÄ; VESKU!

lauantai 26. syyskuuta 2009

1234-haaste

Tällä kertaa haastekuvan numero oli 28.

Arkipuuhailua


Tämän aamun lehdessä huomasin sanan ´arkipuuhailua´ ja ilostuin siitä niin paljon, että päätin lainata sitä sanavarastooni heti saman tien. Olen aina ollut arjen puolestapuhuja, arjen kannattaja ja rakastanut proosallista arkea enemmän kuin sanahelinäkimalteista juhlaa. Arjen rutiineissa on ollut voimavara, jota on voinut sitten hyödyntää kaikkeen muuhun - ja välillä kokeilla rikkoa rajoja.

Puuhailu taas on hyvin hauska ilmaisu. Äiti-Liisa tapasi kysyä puhelimessa: Mitä oot tänään ropottanut? (Sana tulee oletettavasti venäjänkielen verbistä Работа = tehdä työtä.) Ei ehkä ollut kyse puuhailusta, vaan ihan oikeasta hyödyllisestä työstä. Vastaus oli sitten milloin mitäkin - pyykkäämistä, leipomista, siivoamista. Joskus vähemmän, joskus hyvin vähän.

Tässä elämäntilanteessa nautin puuhailusta - eli tekemisestä ilman kiirettä. Puuhailusta saa hyvän mielen. Arkipuuhailusta etenkin.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Parhaita hankintoja

Vanha ystäväni (ja tämä nyt ehdottomasti tarkoittaa sitä, että ystävyytemme on jo aika vanha, kun se on 32 vee) totesi minulle, että kameran hankinta oli viisautta. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Kiitos vaan asianosaisille ihanasta lahjasta!
Kameran kanssa en ole juuri vielä uskaltautunut kotipihaa kauemmaksi muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Omalla pihalla kun tuntuu aina vaan olevan kuvattavaa/jaettavaa.

torstai 24. syyskuuta 2009

Jotakin aitoa


Eilen tein ruisleipäaineksesta taikinan. Kohotin sitä kulhossa tunnin. Muotoilin limpuksi ja kohotin 40 min. Laitoin uuniin ja paistoin 40 min. Ei siis mitään pikaleipää. Mutta hyvää! Mies tuli töistä ja nuuhkaisi ilmaa ja arveli, että on leivottu ja jotakin isoa leipää. Oikeassa oli eli hyvä vainu...
Valmiin leivän pinta on kaunis. Se on kuin elämä. Täynnä uurteita, kuoppia ja elettyä aikaa. Täynnä jotakin aitoa.

Valokuvatorstain 141. haaste

Aihe on ´tasan´.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Valot verstaaseen



Syyspäiväntasaus on tänään ja nyt voi sitten Kustaa Vilkunan mukaan sytyttää valot verstaaseen, kun luonnonvalo ei enää riitä tarkkaan työntekoon. Eli päivä ja yö ovat yhtä pitkiä ja tästä eteenpäin sitten yöt pitenevät, joten suosittelen talviunille siirtymistä tai ainakin asian harkitsemista.
Tämä aamu alkoi harmaudella, kovalla sateella, mutta sitten taivaan harmaaseen kattoon ilmestyi sinisiä repalekohtia ja vähitellen sade lakkasi. Ja nyt puolenpäivän maissa aurinko paistaa.
Vesilammikot eli vesiputit (lapsena kutsuimme niitä sillä nimellä) houkuttelevat roiskuttelemaan. Odottelen kunnon sadepäivää, jolloin vetäisen jalkaan esikoiselta perimäni mustat Kontiot ja käyn vähän roiskuttelemassa. Ainakin kotipihalla. Niin vanhaksi en koskaan halua tulla, etten voisi roiskutella vesiputeissa enkä kahlata syksyn lehtikasoissa...

tiistai 22. syyskuuta 2009

Laulamista



Tänä aamuna laulatin Eläkeliiton lauluryhmää - ristimme ryhmän jossakin vaiheessa Ikiviuhkoiksi, kun jokin iki-sana piti saada kuvaamaan laulavaisia eläkeläisiä. Tänään lauloimme kolmea laulua, joissa jokaisessa puhuttiin jostakin linnusta. ( Juha Vainio: Kotkan poikii ilman siipii, Kai Hyttinen - Vexi Salmi: Kurki, Veikko Samuli - Juha Vainio: Laulut kun kuolevat. Kolmannessa laulussa puhuttiin joutsenista.)
Vanhemmat ihmiset oppivat siinä kuin nuoretkin, mutta aikaa kuluu vaan vähän enemmän. Aika vaikeitakin lauluja olen Ikiviuhkoille vienyt laulettaviksi ja jokainen laulu on kyllä opittu - ennemmin tai myöhemmin. Kerran yhden opitun laulun kohdalla totesin olevani ylpeä heistä ja reaktio siihen oli aika yllättävä; silmäkulmat kostuivat monella. Ilmeisesti edustavat sitä ikäpolvea, joka ei kovin usein ole vastaavaa saanut kuulla...

Huomenna sitten on Mörrien vuoro. Mörrit on työkeskuksen laulupiiri, joka toimii kansalaisopiston puitteissa ja jota olen saanut vetää toistakymmentä vuotta. Mielenkiinnolla odotan, mikä on huomenna päivän fiilis porukassa...

Musiikilla on valtava voima. Se yhdistää, jos sitä halutaan.

maanantai 21. syyskuuta 2009

1234 -haastekuva

Tällä kertaa viikon haastenumero on 42.

Eittämättä syksy


Pihalla tuoksuu iltaisin syksyltä. Vähitellen alkaa kylmä hiipiä yhtä aikaa hämäryyden kanssa ja illan kuvissa jo tuntuu viileys.
Viime perjantaina näin kaksi kurkiauraa tekemässä muuttomatkaa. Kyyneleet tulivat silmiin ja oli pakko pysähtyä katsomaan. Ensimmäisessä aurassa oli kuutisenkymmentä ja toisessa viitisenkymmentä uljasta muuttajaa.
On eittämättä syksy. Sen kunniaksi sytytän muutaman kynttilän.

lauantai 19. syyskuuta 2009

Arjen pieniä hauskoja asioita

Oikeastaan vähän vahingossa kasvimaalle ostetut taimet, jotka myytiin kesäkurpitsoina, jotka sitten osoittautuivat Oikeiksi Kurpitsoiksi, jotka kasvoivat metrikaupalla lehteä ja vartta, jotka ulottuivat melkein postilaatikoille asti...

Eteisen seinällä oleva elämän motto.

Lahjaksi saatu eväslaukku.

Pilkettä silmäkulmassa pitäisi olla aina milloin mistäkin asiasta. Oma huushollimme on sisustettu juuri niin hullunhauskalla epäsystemaattisuudella, että yksityiskohtia on ympäriinsä. Itse asiassa emme ole koskaan sisustaneet, mutta tavarat ovat vaan löytäneet paikkansa ja saaneet meiltä kodin.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Kutomista

Kymmenen parhaan listauksessa mainitsin kutimen ja tosiaankin puikot ovat syksyn pimetessä kilisseet (haaveilen bambupuikoista, jotka näin eilisessä kokouksessa vastapäätä) kiitettävästi. Olen käsityöihmisenä tyypillinen oinas eli innostun aloittamaan kaikenlaista ja kaikki ei läheskään tule valmiiksi... No, olen minä aikanani kutonut kummallekin lapselle hullunhauskankirjavat villapuserot, useamman kaulahuivin, sukkiakin joskus (mutta nyt pitäisi verestää niitä taitoja ja lähteä siis ihan kantapäästä...), lapasia, virkannut liinoja, pitsiä ja "ikkunatauluja". Syksy ja langat kuuluvat yhteen kuin nenä päähän.
Nämä kahdet ranteenlämmittimet kudoin viime ja tällä viikolla. (Lanka: Novitan Polkka) Eilen sain kiitosviestin kuopukselta pohjoisesta, jolle lähetin valmistuneet lämmittimet yllätyspostina. Säärystimet on seuraavana kutomislistalla...
Sitä ennen kudon kuitenkin itselleni syksynvärisen kaulahuivin. Lankana on Novitan Marjaretki ja siitä Lakka. Lampilla syntyneenä ja nuoruusvuodet eläneenä langan nimi on tietysti Lintti! Kaulahuivi valmistuu aika hitaasti, mutta eilisessä pitkässä kokouksessa se edistyi jonkin verran. (Ensimmäistä kertaa uskaltauduin kutimen kanssa kokoukseen ja hyvin meni. Terveisiä vaan tunnin ajomatkan päähän Ahkeralle Kokouskutojalle!)

torstai 17. syyskuuta 2009

Valokuvatorstai

Tällä viikolla haasteena on sitaatti:

--- Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja.” ---

Romaanin päähenkilö Frank Bascombe ohjeistaa poikaansa Richard Fordin teoksessa Itsenäisyyspäivä (suom. Sirkka Alanko), Tammi 1996.


Ja minun tulkintani:

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Syksyn Top 10



- kuulaat aamut
- pimeät illat
- kynttilänvalo
- villasukat
- kudin/virkkaus
- höyryävä kahvi/tee
- puolukanpuna
- kultapallokimppu omasta pihasta
- kiireettömät keskustelut
- kuunnelma (Täällä Pohjantähden alla)

Aika vähästä se syntyy. Hyvä olo. Ei suuria kustannuksia, mutta ajatuksia ja yrittämistä. Suosittelen kokeilemaan.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Kuluuko aikasi?


Maaliskuusta asti olen opetellut hitaampaa ja rauhallisempaa elämäntapaa. Asiaan ei liity sen kummemmin mitään dramatiikkaa, mutta siirryin taas free lanceriksi ja olen töissä vain silloin tällöin. Yhtenä päivänä tuli mietittyä valmiiksi vastauksia kysymykseen, miten saan aikani kulumaan...

- Olen opetellut soittamaan Lasse Mårtensonin sävellyksiä.
- Olen nauttinut kesästä. Nyt nautin syksystä. Seuraavaksi nautin talvesta. Sitten nautin keväästä.
- Kuorimiseen ja pilppuamiseen menee paljon aikaa.
- Nukun kunnon yöunet.

Jos totta puhutaan (tai kyllä nuo kaikki olivat totta), aikatauluttomuus ja osittainen kellottomuus ovat luksusta. Joku sanoi elävänsä sellaista elämää kaksi ja puoli kuukautta vuodessa ja nauttivansa erittäin paljon. Olen siis itseoikeutetussa asemassa, kun voin miettiä sinisiä ajatuksia kaikessa rauhassa ja pohtia olemisen sietämätöntä keveyttä, lehtien muuttumista vihreistä keltaisiksi ja kaivella uusia kasvisruokareseptejä kokeiltavaksi.

maanantai 14. syyskuuta 2009

1234 -haastekuva


Ja aiheena oli luku 19.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Lauantaiaamuilua


Vapaa lauantai. Mies tosin lähtee töihin, mutta vasta puolenpäivän jälkeen, joten saatiin nukkua kellotta ja syödä hidas aamupala sanomalehden kera. Miehen leipoma saaristolaislimppu maistui hyvältä, kuten aina.

Eilen spinnasin ennen saunaa ja hyödynsin tätä nykyajan tekniikkaa, kun katsoin samalla ohjelman Dieetit vaihtoon. (Torstainahan se tuli, mutta boksi laitettiin tallentamaan jo kahta muuta ohjelmaa ja kolmatta katsottiin, niin tuo jäi.) Ohjelma herätti ajatuksia ja vahvisti jo entisestäänkin mielikuvaa meidän ylipainoisten ihmisten vastahankaista suhtautumistamme muutokseen. "Superlaiha" söi aika lailla valittelematta isoja annoksia (sen minkä pystyi) ja "Superlihava" valitteli, ettei ole saanut ruokaa juuri mitään ja neuvoi toista hyvin tätimäiseen tyyliin. (Huom, varoittava esimerkki - yritän muistaa.) Jakson lopussa molemmat olivat saaneet ideasta kiinni ja toinen oli laihtunut ja toinen lihonut. Niin kuin pitikin.

Elämäntapamuutosohjelmat ovat suosiossa ja syynä voi olla se, että pääsee helpommalla, kun seuraa toisten elämää. Melkein niin kuin kävisi lenkillä itsekin, kun seuraa toisten hikoilua. Taisin kärjistää. Mikään vempele ei pysty välittämään sitä tunnetta, minkä saa, kun kävelee/juoksee/fillaroi/spinnaa/joogaa ihan itse. Parhaimmillaan uskaltaisin rinnastaa sen huumeidenkäyttöön.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Omenaista


Kaikkein Vanhin Omenapuu tuotti mukavasti omppuja ja heitteli niitä aina alas oksiltaan, jotta meidän olisi helppo niitä noukkia. Eilen ja tänään ollaan laiteltu ompuista milloin mitäkin - eilen omppupaistosta jätskinokareen kera, tänään omppukakkua, kukkakaali-omppu-sipuli-kookosmaitovuokaa ja innostuin vielä keittämään kanelilla maustettua hilloakin parin purkin verran. Muistan yhden syksyn joskus taannoin, kun puu tuotti satoa pyykkikorikaupalla ja kaikkein korkeimpiin oksiin ei tahtonut yltää ja niinpä yksi suuri oksa katkesi, kun yritettiin sitä "kädestä pitäen" esikoisen kanssa tyhjentää...

Omenan tuoksu ja varsinkin hillon tuoksu tuo syksyn hyvin lähelle. Kettulan nukkumakausi piti loppua kuukauden vaihteessa ja melkein jo loppuikin, mutta sain sitten ylipuhuttua meille lisää nukkumaöitä ja tehtiin kesän ennätykset, kun 10.-11.9 oli sitten viimeinen aittayö tänä kesänä... Aamulla mittari aitassa näytti kuutta astetta ja ulkona oli muutama lämpöaste. Eräänlaista siedätyshoitoa, kylmäterapiaa vai mitälie, mutta uni tuli heleästi.

torstai 10. syyskuuta 2009

Rajattu


Valokuvatorstain aihe.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Aitoja ihmisiä



Tänään tapasin aitoja ihmisiä ja puhuimme ystävyydestä, anteeksiantamisesta ja -pyytämisestä, oravista, nallesta, televisiosta, vanhan äidin terveydentilasta, lehmistä, kesämatkoista, kahvilareissusta, uudesta toimipaikasta, yskästä ja lempiväreistä. Niin - ja kyllähän me lauloimmekin monta laulua.
Nuo aidot ihmiset kuuluvat työkeskuksen väkeen ja minulla on ollut ilo pitää kansalaisopiston laulupiiriä siellä ties-jo-kuinka-monetta-vuotta. Palaute lauluista ja päivän fiiliksestä tulee aina saman tien. Ei mitään teeskentelyä, ei teatteria, vaan suoraa puhetta ja mökötystäkin aina tarpeen tullen. Tiedän, että sanan säilät saattavat siellä usein viuhua ankarastikin, joten tänään opeteltiin laulua ´Anna anteeksi´. Ihan vaan kaiken varalta...
Silloin vuosia sitten aloittaessani ko. laulupiiriä minua jännitti ja pelkäsin, osaanko olla luontevasti työkeskuksen väen seurassa. Olinhan toki ollut aikaisemmin ollut tekemisissä kehitysvammaisten kanssa, mutta silti pelotti. Ensimmäisestä kerrasta lähtien työ kuitenkin alkoi sujua kuin itsestään ja hienointa asiassa on ollut se, että piiriläiset opettavat minulle asioita joka ainoa kerta, joka ainoa vuosi. Opettavat aitoutta ja elämän pienistä asioista iloitsemista.

tiistai 8. syyskuuta 2009

S.K.S.



Kaappien siivoaminen on haastavaa puuhaa ja omista kaapeista onnistuu tekemään aina joskus ihan löytöjäkin... Kaikki ei ole aina niin tämänhetkentavaraa, kuten esimerkiksi tänään vihreän kaapin perältä bongaamani serpentiinirullat ja ilmapallot. Ja kaikki löydöt tuntuvat olevan meidän omaa tavaraa, joten en ole hamstrannut kaappiin muille kuuluvaa - tosin jotakin päätyy kuitenkin muillekin eli kirpparikassit saavat taas täytettä...

Totesin kynttilävaraston varsin mittavaksi. Ensi syksyyn asti ne kyllä varmaankin riittävät, mutta en aio olla ostolakossa kuitenkaan.
Totesin myös leipäkoriliinoja olevan lukuisia, samoin piparkakkumuotteja. Lasipurkkeja oli jopa liikaakin.

Jonakin vuonna olemme vuoden alussa viettäneet Suurta Kyseenalaistamisen Päivää ja se ei ole tarkoittanut avioliiton tilan pohtimista, vaan silloin on saatu paljon turhaa tavaraa pois Laurilan huushollista. Suunnittelen nyt pitäväni tämän syksyn Suurena Kyseenalaistamisen Syksynä. Uskoo, ken näkee ja se parhaiten, joka. Ja perästä kuuluu. Ja torventekijä.

1234 -haastekuva


Tällä viikolla aihe oli luku 47.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Sanojen takana?



Asuntoilmoitusten sanavarastoa on hauska lueskella ja kokeilla tulkita ilmoituksia ihan omalla tavalla. Missäänhän ei ole sellaista ylitarjontaa adjektiiveista kuin kiinteistönvälittäjien laatimilla kuvauksilla myytävistä asunnoista...

Palvelut ovat kätevän matkan päässä. = Asunnon alakerrassa on ravintola tai kadun toisella puolella on juuri avattu hehtaarihalli-kauppakeskus.
Uusi koti pienelle perheelle = Todella matalat huoneet.
Persoonallinen huoneisto = Omituinen huonejärjestys, kaikki ratkaisut omintakeisia.
Talo edustaa poikkeusta aikansa rakentamisessa. = Tupakkiaskin kanteen piirretty ja ihan itse muutenkin suunniteltu.
Kätevällä paikalla liikenteellisesti. = Vilkkaiden teiden risteyksessä.
Neliöitä ei tarkastusmitattu. = Luultavasti todella paljon vähemmän neliöitä kuin ilmoituksessa aluksi luvataan.
Lenkkipolkujen välittömässä läheisyydessä. = Juoksijat näkevät ikkunasta sisään.
Kekseliäät yksityiskohdat = Niksi-Pirkan mukaan rakennettu ja sisustettu.
(Lähde: Etuovi.com - Suomen suurin asuntokaupan erikoislehti, Jyväskylä N:o 17/2009)

Ja muutama muu sanonta:
Draaman tajun omaava; valehtelee aina sopivissa paikoissa.
Tiedonhaluinen; tosi utelias.
Vertikaalisesti haasteellinen; onnettoman lyhyt tai hirvittävän pitkä.
(Lähde: oma elämä ja oma mielikuvitus vuosimallia-59)

perjantai 4. syyskuuta 2009

Lehdestä lainattua

Tiistaina luin Kotimaasta Jyväskylän Kirkkopäiväkatsausta sillä aikaa, kun odottelin piano-oppilasta tunnille. Johanna Korhosen haastattelu oli niin mielenkiintoinen, että kirjoitin siitä itselleni muutaman otteen vanhan laulumonisteen taakse. (JK:n teksti kursiivilla.)
- "Kirkossa ollaan sitä mieltä" - en pidä kirkkopassiivin käytöstä. Luottamushenkilökaudellani törmäsin usein samaan kirkkopassiiviin, tosin se ilmeni seurakuntapassiivina. Hyvin harvoin mielipiteisiin ja kannanottoihin löytyi personoitu ilmaisija. Puhutaan, kerrotaan, valitetaan, valitettiin, puhuttiin, kerrottiin että sitä ja tätä ja minä nyt vaan tuon tällaista viestiä seurakunnasta. Ja vilpitöntä ilmettä päälle.
- "Kirkossa on kuitenkin ihmeen paljon ihmisiä, jotka saavat elämänsisältöä pohtimalla muiden ihmisten seksielämää. Kirkolliskokous voisi perustaa työryhmän, joka miettisi, miten näille ihmisille saadaan muuta elämänsisältöä." Riemullinen ja rohkea kannanotto, joka on sarkastisuudessaan aivan verraton. Lukiessani nauroin hyväntahtoisesti...

Johanna Korhonen on paitsi hyvä toimittaja ja melkein-Lapin-Kansan-päätoimittaja myös erittäin hyvä laulaja ja puolet Vox Silentii- lauluyhtyeestä. Kuopion valtakunnallisilla kirkkomusiikkijuhlilla kesäkuussa 2006 minulla oli suuri ilo olla myöhäisillan konsertissa, jossa Vox Silentii esitti varhaiskeskiajan ja keskiajan kristillistä musiikkia, rukouslaulua. Kokemus puolenyön paikkeilla oli niin hieno, että ostin seuraavana päivänä levyn, jolla on pyhimysnaisten lauluja keskiajalta.

torstai 3. syyskuuta 2009

Viestejä



Syksy lähettelee viestejä puolihuolimattomasti, vähän salaa. Vähitellen puihin ilmestyy vihreiden lehtien tilalle keltaista ja punaista - eli kun syksylle antaa pikkusormen, se vie koko käden. Värikylläisyys lumoaa joka ainoa vuosi; jotenkin syksyn värit pääsee aina unohtamaan kesän heleyden keskellä.
On niitä, joilla ei ole mikään koskaan hyvin. Aina on väärä vuodenaika menossa. Kesällä joko on satanut aivan liikaa tai sitten aivan liian vähän - ei koskaan sopivasti. Tuulee liikaa tai on liian tyven, liian kylmä, liian kuuma, liian paljon pakkasta, liikaa nuoskakelejä, liikaa routaa... Lista jatkuu jatkumistaan, jos niin on määrä.
Rohkenen ehdottaa, että jos väärä vuodenaika ottaa pattiin, voi yrittää ajatella positiivisesti, että toinen väärä vuodenaika on kohta tulossa. Ja jos hyvin käy, on se vielä väärempi kuin menossa oleva.

Inhimillinen


Valokuvatorstain aiheessa ei saanut kuvata ihmistä eikä eläintä. Muuten piti saada inhimillinen esiin.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Syksyinen kavalkadi




Aamu alkoi lämmittelyjoogalla ja huomasin olevani niin kankea, että jooga on ehdottomasti taas otettava päiväjärjestykseen...
Sitten fillaroin töihin virastoon täksi päiväksi. Sopivan kiireinen työpäivä, mutta välillä toki ehdin käydä syömässä fetasalaatin ja lukea paikallislehden ja vaihtaa muutamia erittäin tärkeitä tietoja talouspäällikön kanssa. (Meillähän ei juoruta, eihän?!)
Kotiutuessani paistoi aurinko. Taivaalla ja kasvimaalla, jossa mies touhusi. Oli kiva tulla kotiin, jossa odotettiin... Pahaksi en myöskään pannut, kun hellalla oli jo keitto porisemassa kituutuslämmöllä.
Nappasin kameran ja menin pihalle. Syksyn värit alkavat vähitellen näkyä.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Sata ja sateista


Tämä on nyt sadas postaus ja olen ollut onnellinen, kun lukijoita tuntuu olevan... Edelleen kirjoittelen pienistä ja isoista asioista kotivinkkelistä ja vähän laajempaakin - miten milloinkin. Tarinointia lähinnä.
Sateinen aamu herätti meidät aitasta ennen kahdeksaa ja tyly/karu totuus iski silmille: syyskuu! Nyt sitten on siirryttävä sisätiloihin nukkumaan, kun jossakin vaiheessa niin päätettiin. Joka ainoa vuosi on kuulemma sama tilanne, että ensin alkukesästä ei minua tahdo saada aittanukkujaksi ja syksyllä sitten sama vaikeus toisinpäin. (Lupaan täten ensi kesänä parantaa tapani. Ugh.) Sisällä sivistyksen parissa on tietysti mukavuudet toista luokkaa ja armoitettuna unenlahjojen käyttäjänä ei tule missään vaikeuksia, muttamutta. Luopumista kaikki tyynni... ja sehän se on ihmiselle aina kova juttu.