Vapaa lauantai. Mies tosin lähtee töihin, mutta vasta puolenpäivän jälkeen, joten saatiin nukkua kellotta ja syödä hidas aamupala sanomalehden kera. Miehen leipoma saaristolaislimppu maistui hyvältä, kuten aina.
Eilen spinnasin ennen saunaa ja hyödynsin tätä nykyajan tekniikkaa, kun katsoin samalla ohjelman Dieetit vaihtoon. (Torstainahan se tuli, mutta boksi laitettiin tallentamaan jo kahta muuta ohjelmaa ja kolmatta katsottiin, niin tuo jäi.) Ohjelma herätti ajatuksia ja vahvisti jo entisestäänkin mielikuvaa meidän ylipainoisten ihmisten vastahankaista suhtautumistamme muutokseen. "Superlaiha" söi aika lailla valittelematta isoja annoksia (sen minkä pystyi) ja "Superlihava" valitteli, ettei ole saanut ruokaa juuri mitään ja neuvoi toista hyvin tätimäiseen tyyliin. (Huom, varoittava esimerkki - yritän muistaa.) Jakson lopussa molemmat olivat saaneet ideasta kiinni ja toinen oli laihtunut ja toinen lihonut. Niin kuin pitikin.
Elämäntapamuutosohjelmat ovat suosiossa ja syynä voi olla se, että pääsee helpommalla, kun seuraa toisten elämää. Melkein niin kuin kävisi lenkillä itsekin, kun seuraa toisten hikoilua. Taisin kärjistää. Mikään vempele ei pysty välittämään sitä tunnetta, minkä saa, kun kävelee/juoksee/fillaroi/spinnaa/joogaa ihan itse. Parhaimmillaan uskaltaisin rinnastaa sen huumeidenkäyttöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti