(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

perjantai 7. lokakuuta 2011

Iloja


Eilen ilahduin sitten kuitenkin kahdesta asiasta ja ensimmäinen niistä oli Tomas Tranströmerin saama Nobelin kirjallisuuspalkinto. Aika usein palkinnonsaajat ovat aika tuntemattomia. Nyt ei ollut, sillä meillä on runokirjahyllyssä (kotona, huom!) ollut jo pitkään runokirja, jossa kaksi kokoelmaa - Totuudenkynnys ja Surugondoli. Täytyykin pitää jonakin iltana runosymposiumi TT:n kunniaksi.
Toinen ilonaihe oli Mentalist-sarjan uudet jaksot. Nautin Simon Bakerin esittämän Patrick Janen päättelykyvystä ja nenäkkyydestä. Ihana sarja!
Ja oli kolmaskin. Hain chilit sisälle ja leikkasin pieniksi paloiksi ja purkitin pieneen purkkiin suolakurkkuliemeen. Olen ylpeä siitä, että onnistuimme chilin kasvattamisessa - ja älkää nyt sitten tulko sanomaan, että se on helppoussarjassa top kolmen joukossa...
Ja neljäskin, joka ei ollut pieni. Sain tekstiviestin, jossa luki: Parempi kunto, parempi mieli. Se oli/on iso ilo.

2 kommenttia: