(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Normaaliajassa


Eilinen päivä oli mukavan hidastahtinen, kun ohjelmassa ei ollut juuri muuta kuin ruokakauppareissu ja kokkailua. Kokkailuvuoro illalla oli minulla ja tein auraruokakermaperunoita, tonnikalapihvejä, vihersalaattia ja jälkkäriä. (Jälkkärin ainekset olivat raejuusto, appelsiinimarmeladi ja kookoshiutaleet.)
Eilen suunniteltiin valmiiksi jo tämän aamun kävelyreissua. Päätettiin syödä aamupala ulkona ja niin tehtiin. Metsämajakan lenkin varrella on röykkiöittäin kiviä ja siellä istuskeltiin syömässä ja juomassa aamutuimaan. Ilmeisesti lähistöllä oli käynnissä jonkin eläimen metsästys, kun koirat haukkuivat ja autot kulkivat. Otettiin kaiken varalta kaatoryypyt, jos vaikka sattuisivat tappamaan jonkin luontokappaleen. Paluureissulla kuuluikin jo laukauksia, ettei turhaan otettu.

Aamulenkissä on se hyvä puoli, että koko päivä on hyvällä omallatunnolla omistettu laiskottelulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti