(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

torstai 7. heinäkuuta 2011

7.7.


Eilen tein itselleni päivän agendan. Siinä oli neljä ranskalaista viivaa ja neljä asiaa. Puoleenpäivään mennessä olin tehnyt niistä 3/4. Päivällä sitten sen viimeisenkin ja olin itseeni tyytyväinen. (Mattojenpesu, huusin siivous, kylppärin lavuaarin kunnon putsaus, aikakauslehtikatsaus saksien kera.)
Hain kirjastosta lisää luettavaa - edelleenkin on tyylinä se, että monta kirjaa on yhtä aikaa kesken. Aitan parvella on turha kuvitella lukevansa sivukaupalla ennen nukahtamista, kun nukkumatti-unijukka-unien jumala on valppaana ja heittää unihiekkaa tai lausuu taikoja/mantroja jo muutaman sivun jälkeen. Ei auta. Kirja etenee hitaasti tai kirja vähenee hitaasti, olisi oikeampi muoto. (Helille tiedoksi: Se kyselemäni kirja on ´Ekodeko - sisusta kierrättäen´. Näkyi olevan kaupungissa.)
Illalla yllätin rastaan metsässä. Ei ollut laulurastas tämä tapaus, eikä musta. Tukka pörrössä istui mustikkamättäiden keskellä ja oli jotenkin pallo hukassa. Aika söpö.

2 kommenttia:

  1. Kiitos tiedosta! Meillä ei sitä sitten vahvasta mielikuvasta huolimatta ollutkaan.

    Ekosisustamisesta puheenollen, vilkaisepa näitä lamppuja http://www.makeyourlamp.com/
    - näihin varmasti joko ihastuu tai vihastuu, mutta kylmäksi ne eivät varmasti jätä ketään.

    Heli

    VastaaPoista
  2. Heli: Tunnereaktioni oli jotakin ihastumisen ja vihastumisen väliltä... :)

    VastaaPoista