Unisieppari on intiaanien keksintö; sen sitominen on ihan omanlaisensa taito ja rituaali. Unisieppari pitää painajaiset loitolla - pahat unet jäävät verkkoihin ja valuvat höyheniä pitkin maahan.
Kauniita asioita sänkysi ympärillä, kuten kuuluu (usein jopa unioppaidenkin mukaan) ollakin :)
Wikipedia: Intiaanitaruston mukaan hämähäkki-isoäiti (maailmanluoja) kutoi unisiepparin karkottamaan ihmiskunnan pahat unet. Pahat unet tarttuvat siepparin verkkoon ja valuvat höyheniä pitkin Äiti Maahan. Toisen tarinan mukaan pahat unet nousevat aamukasteen mukana tähtiin, josta ne eivät koskaan palaa. Unisieppari ripustetaan sängyn yläpuolelle ja sen väitetään karkottavan pahat unet, mutta houkuttelevan luokseen hyviä unia.
Oikeaa unisiepparia tehdessä ajatellaan saajan hyviä puolia ja kauniita muistoja ja punotaan joukkoon hänelle unelmia ja toiveita, onnea tuomaan voi solmia helmiä koristeeksi. Näin saadaan sieppariin taika! Tällaisia aitoja ei saa kaupasta.
Mukava tuo untenmailla- kyltti muistuttamassa, ettei unohdu ;)
Hippo on virtahepo, kampus on korkeakoulualue. Yhdessä niistä tuleva hippokampus on kuitenkin aivoturso eli aivojen osa, jolla on keskeinen rooli tosiasioiden muistamisessa. Hippokampustaja puolestaan on se, joka muistelee...
Kahden aikuisen lapsen äiti, kolmen suloisen lapsenlapsen mummu, yhden aikuisen miehen vaimo, kahden aikuisen hyvän tyypin anoppi.
Hamstraan kirjoja, elämyksiä, kokemuksia ja elämää.
Ikää tarpeeksi, kuten vaalimainoksissa tavataan sanoa.
Sinä näet kauniita asioita! se on varmaan hyvä unien kannalta.
VastaaPoistaEikös tuo olekkin "unisieppari"
On se unisieppari ja hyvin toimiva yksilö! :)
VastaaPoistaUnisiepparista en ole kuullutkaan, siitäköhän se johtuu, huonounisuuteni?
VastaaPoistaMistä tuo unisiepparin minitys on tullut tuolle pyöriväiselle?
VastaaPoistaUnisieppari on intiaanien keksintö; sen sitominen on ihan omanlaisensa taito ja rituaali. Unisieppari pitää painajaiset loitolla - pahat unet jäävät verkkoihin ja valuvat höyheniä pitkin maahan.
VastaaPoistaKauniita asioita sänkysi ympärillä, kuten kuuluu (usein jopa unioppaidenkin mukaan) ollakin :)
Unizieppari :)
VastaaPoistaSieppaako se unet katseltavaksi vaiko unet pois silmistä. Hauska.
VastaaPoistaKynttilä ovat nyt unten mailla ja palanevatko syksymmällä
Wikipedia: Intiaanitaruston mukaan hämähäkki-isoäiti (maailmanluoja) kutoi unisiepparin karkottamaan ihmiskunnan pahat unet. Pahat unet tarttuvat siepparin verkkoon ja valuvat höyheniä pitkin Äiti Maahan. Toisen tarinan mukaan pahat unet nousevat aamukasteen mukana tähtiin, josta ne eivät koskaan palaa. Unisieppari ripustetaan sängyn yläpuolelle ja sen väitetään karkottavan pahat unet, mutta houkuttelevan luokseen hyviä unia.
VastaaPoistaOikeaa unisiepparia tehdessä ajatellaan saajan hyviä puolia ja kauniita muistoja ja punotaan joukkoon hänelle unelmia ja toiveita, onnea tuomaan voi solmia helmiä koristeeksi. Näin saadaan sieppariin taika! Tällaisia aitoja ei saa kaupasta.
VastaaPoistaMukava tuo untenmailla- kyltti muistuttamassa, ettei unohdu ;)
Kauniita esineitä :)
VastaaPoistaUnisieppari. Oletko itse tehnyt sen?
VastaaPoistathp: Minä en ole ollut silloin paikalla, kun askartelutaitoja on jaettu... Ostin tuon kesämarkkinoilta vuosia sitten.
VastaaPoistaNäetpä kauniita asioita ! Tuo kyltti on hauska. Miehelläni on unisieppari tatuoituna käsivarteensa, se taitaa siepata minunkin pahat unet... :)
VastaaPoista