(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Loppiainen


Iltaisin minulla on tapana lukea aina jotakin ja joskus itseni-tainnuttamiseen kuluu sivukaupalla, joskus taas vähemmän. Eilen illalla aloitin uutta kirjaa ja ihan harmitti, kun en jaksanut kovin paljoa lukea - ja kirja kun vaikutti niin mielenkiintoisen hulvattomalta. (Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi, Sammakko 2006) No, jatkan sitä tänään vaikka päivällä...

Tämän päivän muuhun ohjelmaan kuuluu sukan kutominen valmiiksi (eilen pääsin jo kiilakavennuksista eroon), kävelylenkki (maailman parhaassa seurassa) ja Top Chef.

Pakastimesta pääsee illan ruokapöytään joululaatikot - onhan nyt joulun lopettamispäivä. Päiväkahvilla pipareita ja ehkäpä joulutorttuja?

2 kommenttia:

  1. Neulomisesta puheenollen, sain töissä ennen lomalle lähtöä haasteen osallistua peitontekotalkoisiin. En muista minne ne 20x20 cm paloista kootut peitot päätyvät, mutta paloja on elokuvia katsoessa syntynyt jo lähes 20kpl. Omat ja äidin sukkalankojen jämälangat ovat saaneet uuden tarkoituksen ja loppusijoituspaikan eikä käsien puutuminenkaan ole hidastanut tahtia. Suosittelen!
    terv. käly Lahdesta

    VastaaPoista
  2. Jämälangat taidan nyt ainakin alkuinnostuksessa käyttää neulegraffitien tekemiseen... Kiitos kuitenkin vihjeestä! Hyvää alkanutta vuotta Lahteen!

    VastaaPoista