(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Symposium

Eilen illalla fillaroin kirjastoon ja lainasin muutaman kirjan. Tällä kertaa keltaisessa olkalaukussa pääsivät Laurilaan matkaamaan Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja, sarjakuvakirja Maallemuuttajat 3 ja Petri Nevalaisen kiistelty kirja Vesa-Matti Loirista. Kirjastossa oli aika hiljaista, eikä niin pätsimäistä kuin oletin. Mies tuli ja meni samaan paikkaan omia aikojaan - osataan me liikkua eri aikaankin.

Illalla ohjelmassa oli perinteinen sauna, vihreä tee ja myöhemmin vielä mansikat, joilla herkuteltiin. Puoli yhdentoista aikaan ilma oli lämmin ja pehmeä. Siitä se ajatus sitten lähti (kiitos Tikkurila sloganista!) ja päätimme järjestää symposiumin. Paikkana Kettula, kuinkas muuten. Mies avasi viinipullon, kantoi lasit, kynttilöitä ja vähän pikkusyömistä mennessään. Minä keräsin työhuoneen hyllystä runokirjoja mukaan.
Ilta oli suurelta osin Tommy Tabermannin muistosymposium. Vuorotellen luimme hänen runojaan ja ihmettelimme kokoelman (Rakkauden kolme kehää/Alaston) voimakasta tekstiä, jossa kuolema oli kuitenkin jo jossakin olkapään takana, pimeän huoneen ovi oli jo raollaan. - Lisäksi luimme Saaritsaa, Simicia, Jääskeläistä, Parkkoa, Tranströmeriä ja Paasosta. Osasta pidimme tosi paljon, osasta vähemmän ja osa oli nojoo.

Kahden tunnin symposium lunasti paikkansa. Se oli hyvä keidas tässä sinisessä kesässä, jossa aurinko hohtaa armottomasti.

1 kommentti:

  1. Herkkä kuva varjoliljasta, ne täällä meilläkin parhaillaan kukkivat. Tunnelmallinen ilta ollut teillä. Itsenikin täytyisi taas kirjastoon päästä, poika kinuaa, kun kaikki akkarit on luettu ja itselläkin viimeisin kirja loppusuoralla, mutta ajatus ajomatkasta kaupunkiin tässä helteessä jotenkin tympii...
    Saa nähdä kumpi voittaa, kirjat vai helle.
    Mukavaa tiistain jatkoa!

    VastaaPoista