(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Lyhtyjen ilta

Elokuun viimeinen viikonloppu ja siis venetsialaisten aika. Sytytin eilen illalla pihalle ympäriinsä kaikki mahdolliset kynttilälyhdyt (jopa niitä on ostettukin vuosien mittaan...) ja illan pimetessä laitettiin ulkovalurautatakkapömpeliin tulet ja haettiin Kettulasta terassille kasoittain tyynyjä ja istuskeltiin terassilla yli puolenyön. Ilma oli sysipimeä, taivaalla oli tähtiä, tuli loimotti, välillä kuului omenoiden kopsahtelevan puista, radiosuomi soi, valkoviini oli kylmää ja patonki hyvää. - Aina ei tarvitse tehdä retkeä muuta kuin omalle takapihalle...
Tänä aamuna sitten herättiin vasta vähän ennen yhdeksää. Tälle päivälle ei muuta tehtävää kuin omenahillon väsäämistä ja purkittamista. Slow sunday, sanoisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti