(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

tiistai 26. tammikuuta 2010

Elämyksiä

Näinä päivinä olen tuntenut itseni tarpeelliseksi. Tämä ei ole ihan ainutlaatuinen eikä -kertainen tunne, mutta silti hyvinkin mainitsemisen arvoinen.

Eilen illalla olin iäkkään ihmisen sairasvuoteen vieressä - melkein sattumalta tai sitten tarkoitettuna. Ehkä oli tarkoitus opettaa meille viisikymppisille jotakin elämän arvostamisesta, sen hauraasta kauneudesta. Työkaverille tilanne oli entuudestaan jo tuttu, minä hieman ensin arkailin. Hyvä oli, kun menimme ja veisasimme. - Tänä aamuna oli tuo väsynyt yhdeksänkymmentäneljävuotias lähtenyt tuonilmoisiin.

Tänään sain olla töissä päiväkodin siunaamishetkessä. Juhlavieraat osoittivat pukeutumisellaan tiedostavansa tilanteen arvokkuuden ja käyttäytyivät hienosti. Uusi talo on tilava, toimiva ja kodikas. - Sielläkin oli hyvä olla mukana laulamassa. Kahvihetkessä viivyttiin pitkään, kun ei ollut kiire pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti