(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

tiistai 5. tammikuuta 2010

Lumen määrä


Loppiaisaatto - tulee mieleen Shakespeare ja siitä taas tulee eittämättä mieleen yksi runo, jonka vuosia sitten luulin olevan Herra Shakespearen käsialaa, mutta asialla oli ollutkin aivan toinen mies. Ja ei muuten hullumpi mies, kun edelleen olen häneen rakastunut...

Loppiainen, loppuminen. Oikeastaan nyt samaan aikaan loppuu ja alkaa, kun vuosi on näin alussa, mutta joulukoristeiden riisumiseen loppuu joulu. Meillä se tapahtuu torstaina ja jälleen kerran olen onnistuneesti poissa jaloista!

Piha on maisemoitu onnistuneesti talvikulisseihin. Lunta on niin paljon, että heikompia hirvittää ja puut ovat moninkertaistaneet oksistonsa sen avulla. Tämä vaikuttaa ihan sellaiselta talvelta, joita oli lapsena ja joita itse kutsun rehellisiksi talviksi. Jes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti