Kevään 2010 ensimmäiset leskenlehdet minulle toi mies, joka oli fillaroinut kirjastosta kotiin, nähnyt vanhan Ivon lähellä leskenlehtiä tienpientareella ja - mikä hellyyttävintä - oli sitten palannut takaisin poimimaan minulle niitä... Leskenlehtien tuominen kuului meillä ennen esikoisen kunniatehtäviin ja nyt on isänsä sitten ottanut tehtävän hoitaakseen.Tänään seisoin haudalla veisaamassa ja palelin. Onneksi otin villakangastakin päälleni, sillä ohuemmassa takissa olisin palellut vielä enemmän. Lunta sateli sopivasti taas kerran virsikirjan sille aukeamalle, jossa on Sun haltuus. Kuivatessaan sivut tulevat aina vaan ryppyisemmiksi - niin kuin omat käteni, jotka ovat jotenkin salaperäisesti vaihtuneet vanhan ihmisen käsiksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti