(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Ihania hellepäiviä




Sää on tällä viikolla hellinyt meitä ja kuulemma vielä jatkaa jonkin aikaa. Ihanaa! Eilen oltiin monta tuntia kaupungissa ostoksilla - kierrettiin kirppareita eli Kirrin SPR, sitten Eko-Centerit, Vanha-Veikko ja muutama "ihan oikeakin kauppa". Oikeisiin kauppoihin kuului mm. Marimekko, jossa nyt sitten käytin saamani lahjakortin...
Perinteinen olkalaukku kiinnosti, mutta keltainen oli jotenkin äklön keltainen ja toi mieleen liikaa yhdistelmän sinappi-vauvankakka-voikukka-curry.
(Lainaus 3.6.2009). Nyt se keltainen oli mielestäni vain voikukka-niittyleinikki-curry, joten olen nyt sen omistaja. Ostin myös pyöreän pienen tarjottimen ja yhden raitapaidan.
Illalla syötiin kotosalla ulkona pihapöydän ääressä maistuvaa mozzarellasalaattia ja sämpylää (huom! kaupan versiota) lohi-tilli-suolakurkku-partaäijäjogurttimössön kera. Todettiin, että meillä on kesäparatiisi täällä kotona... Kiireetöntä istuskelua, saunan lämmitystä, jutustelua, maailman ihmeiden ja asioiden ihmettelyä - sitähän se paratiisi voisi parhaimmillaan olla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti