Olin pyynnöstä laulattamassa kunnan vanhustenkerhojen väkeä kevätkauden viimeisessä kokoontumisessa. Kokosin laulamista varten pienen monistenipun, johon tuli vanhoja koululauluja - Wilho Siukosen Laulukirja 1933 oli tärkeänä lähteenä. Metsäniityn orvokeita, Kirvesmiehet, Työkello, Pikku Lauri ja monta muuta tuttua laulua kajahti Solikkosalissa, kunhan ensin oli juotu makoisat kahvit.
Laulujen välissä sitten muisteltiin ja aika monella oli muistoja paimenessa olosta ja siitä, kuinka siellä oli sitten kesken kaiken nukahdettu. Ensin tunnusti yksi nukahtaneensa, sitten herkesi jo toinenkin muistamaan ja lopuksi kolmaskin joko ihan oikeasti muisti tai ei sitten halunnut olla muita huonompi...
Laululla on valtava voima. Sen voima riittää silloinkin, kun muuta voimaa ei välttämättä enää ole. Ulkomuistista löytyvät lapsena opitut laulut. Ja jos ei kaikkia sanoja, niin sana sieltä, toinen täältä - ja jos ei muuta niin hyräily...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti