Koivupuita on kuivumassa talvea varten. Nämä ei ole koivusta, jonka rakentajat hylkäsivät vaan koivusta, jonka kaksi urheaksiluokiteltavaa miestä kävi kaatamassa ennen kuin puu olisi kaatunut vanhan rakennuksen päälle.
Vietän melkeinvapaapäivää. Aamulla nukuttiin pitkään (tarkoittaa meillä yhdeksää) ja kymmenen asteen aittalämmössä tuntui peittojen alta poistuminen aika ikävältä - mutta teimme sen kuitenkin.
Sanoilla ja kirjaimilla leikkiminen on edelleen hauskaa. Miehen hoksu oli, että itäblokin maissa siis kirjoitettiin blogeja jo kylmän sodan aikana. - Eilen törmäsin vanhassa kastettujen kirjassa vuoden 1863 kastemerkinnässä @-merkkiin tai siltä se ainakin näytti pappi Liliuksen nimen alla... (Tosin luin sitten Wikipediasta myöhemmin, että moista merkkiä olisi käytetty jo 1500-luvulla Italiassa mittayksikkönä.)
lauantai 21. elokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti