(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

lauantai 30. lokakuuta 2010

Lokakuun tokavika


Hyvä päivä on oikeastaan monesta pienestä asiasta kiinni. Tänään on ollut sellainen. Aamulla nukkua tursnutettiin yli yhdeksään edellisyön rästejä pois. Aamupalalla viivyttiin, sitten siivottiin huushollia, käytiin kaupassa ostamassa muutaman kassillisen verran ruokatavaroita, vaihdettiin puhtaat petivaatteet, laitettiin pyykit kuivumaan, vietiin roskat ja biojäteastia. Sitten olikin aika relata...
Katsottiin toinen puoli Koivusalon elokuvasta Täällä Pohjantähden alla. - Eilen aloitimme ja hieman tuli hätäinen vaikutelma kerronnan nopeudesta ja monen hyvän kohdan skippaamisesta. Tänään sitten oli rauhallisempi ote ja uusia pieniä aspektejakin oli Koivusalo saanut elokuvaan. Lopussa valmistauduin itkemään, kuten Laineen versiossa käy joka kerta, kun Akseli tulee kotiin. Nyt jäi vain muutamaan kyyneleeseen... Kokonaisarvosanaksi antaisin 8-.

Talo on siisti ja lämmin. Mieli on hyvä. Meillä on kaikki hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti