(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

tiistai 12. lokakuuta 2010

Styroksia vai ei



Tänä aamuna maa oli valkoinen, kuten meteorologi-ihmiset olivat kertoneet meille viisaasti etukäteen. Yön aikana lunta oli ripeksinyt ja rullaverhoa avatessa maisema oli eri kuin eilen. (Näyttää siltä kuin joku olisi käynyt heittelemässä reilumman puoleisesti styroksimurua.) Maisema on raikas, puhdas ja samalla hieman pöllämystyneen näköinen.

Eilen illalla päättelin parit sukat - se kun tahtoo jäädä aina tekemättä kutomisen jälkeen. Yhden sivarisukan sain jo valmiiksi ja tänään aloitan sille paria. Toivottavasti haaste saa monet tarttumaan puikkoihin, tutkimaan omat lankavarastonsa, luomaan silmukoita ja kutomaan paljon hyviä ajatuksia kerrosten väliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti