(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

lauantai 12. helmikuuta 2011

Lauhempi aamu


Eilinen koulutuspäivä oli hyvinhyvin antoisa. Pääsimme jo itsekin tekemään yhtä sun toista ja sehän kaikessa tietotekniikassa aina onkin parasta. Koulun tietokoneluokka mahdollisti sen, että jokainen sai istua oman masiinan ääressä ja kouluttaja jakeli kärsivällisesti neuvoja. Paluuta vanhaan ei ole, uutta kohta mennään ja se tuo mukanaan hyviä työkaluja seurakunnan kalenterirumban sujumiseen. Ai että minä rakastan tietokoneita...

Pakkanen kiusasi eilen, mutta tänään näkyy jo rauhoittuneen hieman. Tänään onnittelen paikkakuntamme aviisia eli Petäjävesi-lehteä. Juhlii tänään viisikymppisiä juhlaseminaarin ja kahvien merkeissä. Kerran viikossa ilmestyvä lehti on meille kaikille tärkeä. Sopivalla tavalla kotikutoinen, läheinen ja helppo. Onnea Inkeri, Lea ja Suvi!

1 kommentti:

  1. Mukava tietää, että ollaan naapurikylän tyttöjä :) Pojalla on mökki siellä teidän kylällä.

    VastaaPoista