sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Miten saat aikasi kulumaan?
Pääsin eilen töistä sen verran hyvissä ajoin, että ehdin vielä suorittaa heräteostoksia siitä ruokakaupasta, jossa käyn nykyään kaikkein vähiten. Mukaan lähti valkoista suklaata ja halloumia. Sitten kotiin ja Kotikadulle ja siitä vapaan illan viettoon. Leppoisaa ja kiireetöntä parhautta. Elämän luksusta ihan tavallisena lauantaina.
Aina silloin tällöin minulta kysytään, miten saan aikani kulumaan, kun olen nyt vain sillointällöintöissä. En tunne mitään syyllisyyttä siitä, että kulutan päiväni käsitöiden, kirjojen, tietokoneen, elokuvien, kokkailun, keskustelun, ulkoilun ja elämäni miehen parissa/kanssa. Ehkä se monen mielestä ei ole tarpeeksi. Ehkä pitäisi olla niin kuin muutkin. Ehkä ja ehkä. Eipäs!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Höpö höpö mitä muut sanoo tai ajattelee. Tuo sinun ajankäyttösi kuulostaa ihanalta, teet juuri niitä asioita mistä pidät. Ihmiset poltetaan tänä päivänä niiin loppuun pitkillä työpäivillä. Itse olen juuri niitä, joita yritetään polttaa loppuun, mutta en anna, pistän hanttiin ja lujaa!!
VastaaPoistaMaiju: Enhän minä välitäkään muiden sanomisista. Se vaan joskus huvittaa, että toisilla on enemmän huolta tekemisistäni...
VastaaPoistaEikös aika kulu kun siivillä kun tekee todellakin juuri vain niitä asioita mistä oikein tykkää. :)
VastaaPoistaJoo antaa muiden höpistä vaan. Jään odottamaan Halloum reseptejä :))
VastaaPoistaKaunista päivää sinulle!
Aika kuluu paljon nopeammin kuin kuvitteleekaan. Ei millään kerkiä tekemään kaikkea sitä mitä haluaisi.
VastaaPoistaTöissä minäkin käyn silloin tällöin vielä.
Kiva virsijuttu!
sea: Melkein kuin siivilällä!
VastaaPoistamaiju: Halloumia varmaankin paistan ihan vaan pannulla ja heittelen sinne ruiskorppujauhoja mukaan... Jos keksin jotakin uutta ideaa, laitan kyllä tänne infoa!
pappilan mummo: Tässä iässä (kohta 52) ikätoverit ovat vielä tiukasti töissä, minä vaan pankolla makaan... :)