(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

tiistai 8. helmikuuta 2011

Muistoissa



Päivälleen neljäkymmentä vuotta sitten kuoli mies, johon olisin halunnut tutustua. Olisin halunnut tutustua appiukkooni... Osa hänestä on yhä vahvasti olemassa pojassaan, jonka sain miehekseni. Samoja luonteenpiirteitä, samaa olemusta. RIP Mauri-vaari. - Tänään tulee myös kuluneeksi 183 vuotta Jules Vernen syntymästä. Kysyin aamulla mieheltä, olisiko isällään ja Jules Vernellä jotakin yhteistä ja oli. Ensinmainittu oli lukenut jälkimmäisen kirjoja.

Aamu alkoi hienoisella lumisateella, mutta eteläisemmässä Suomessa puhutaan ilmeisesti jo pyrystä. Kyllä etelän ihmisiä nyt koetellaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti