Blogin päivittäminen ei onnistunut tänä aamuna, kun Blogger oli tauolla. Olen Marjatta, olen blogiriippuvainen. Kävin tänään monenmonta kertaa katsomassa, joko toimii. Nyt sitten saunan jälkeen toimi.
Sanojen käyttäminen epätavallisissa yhteyksissä ja tuttujen sanojen käyttäminen eri konteksteissa jaksavat aina vaan huvittaa. Luin eilen uusinta Anna-lehteä ja siinä mestarikokkaaja Hans Välimäki (lainaus arvostamani esikoisen blogista: "Hans Välimäki näyttää mieheltä, johon ei nakkikiskan jonossa haluaisi törmätä, sillä oletuksella, että Hanssuli snägäreitä harrastaa") kertoi järjestävänsä pari kertaa vuodessa kavereilleen kinkerit. Omassa sanavarastossani kinkerit on papin ja kanttorin kyläkunnille tekemiä promokiertueita virsin ja raamatuin. Mitähän virsiä Välimäen kinkereissä mahdetaan veisata?
Totta, siis kumpikin kappale. Olen V-viini, olen blogiriippuvainen. Ex-työkaverini puhui myös kinkereistä ja nyt rupesin oikein miettimään, oliko se samassa vai eri merkityksessä kuin Välimäellä.En ole varma. - Minä en oikein osaa käyttää koko sanaa, kun meillä päin puhuttiin lukusista.
VastaaPoistaEtpä ole ainut joka sydän kauhusta pompottaen kävi vähän väliä kokeilemassa blogia :) Pitäisiköhän meidän perustaa AB-kerho :)
VastaaPoistaVilliviini ja Sude: Ensimmäinen askelhan on se, että tunnustamme olevamme riippuvaisia... :)
VastaaPoistaHei, maijukin tunnustutuu blogiriippuvaiseksi. Mitä teemme ku tämä bloggeri sulkee ovensa, Googlen rahat ei riitä tähän ilmaisharrastustoimintaan???
VastaaPoistaMaiju: Älä nyt tuollaisia kauhukuvia maalaa!
VastaaPoista