torstai 26. toukokuuta 2011
Kutomispäivä
Eilen kokoustin kolmen papin ja kahden kanttorin kanssa. Aiheena oli yhteistyö ja yhteisen aikataulun päivittäminen. Kokous loppui melkein ennen aikojaan ja luvattuun lounaaseen oli aikaa vaikka millä mitalla. Niinpä vuorossa oli niitänäitäpuheita. Kudoin siinä samalla sivarisukka kakkosta ja se etenikin jo kärkikavennuksiin asti. Lounas oli erittäin hyvä ja sitten polkaisin kotiin pariksi tunniksi. Sain sukan valmiiksi ja iltapäivän työkokoukseen nappasinkin mukaan uudet langat ja aloitin uuden sivarisukkaparin.
Ilma oli oikutteleva kuin nuorikko. Välillä pilveili, välillä aurinkoili ja välillä satoi. Illalla oli enää kuusi astetta lämmintä, mutta pakkasyötä ei ollut sitten tullut. Steviaruukku oli yötä sisällä kuitenkin kaiken varalta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti