(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

maanantai 26. syyskuuta 2011

Syyskuun lopulla


Sunnuntaihin kuului mm. syksyn kävelykauden korkkaus, kuunnelma/kuulokuva ja kokkailua. Tein tofupihvejä, joihin laitoin maustamatonta tofua, aurinkokuivattua tomaattia, sipulia, suolaa ja yrttisilppua. Mössöstä muotoilin pihvit ja paistoin pannulla. Lisäksi tein porkkanacouscousta (ensin keitin pienenpienet porkkanakuutiot ja sitten heitin sinne keitinveteen couscousit paksuuntumaan) ja vihersalaattia jäävuorisalaatista, kiinankaalista, kurkusta, sitruunaöljystä ja siemenistä (pinjan-, hampun-, kurpitsan-, auringonkukan-, pellavan- ja seesaminsiemenet). Jälkkäriksi ananas-mustikka-banaanirahkaa, jota riitti vielä iltapalalle.

Syyskuu aloitti viimeisen viikkonsa tänä vuonna. Viime yönä oli pakkanen jo hipaissut Laurilan tienoota, kun mittarissa oli -0,4. Tänään luvassa varmaankin aurinkoinen päivä kylmän aamun jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti