(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

torstai 12. marraskuuta 2009

Arkitorstai


Tapanani on ollut aina joskus leikellä lehdistä kaikenlaisia juttuja ja liimata niitä vaikkapa kalenteriin. Upouusi kalenteri 2010, jonka saa ottaa käyttöön kirkkovuoden viimeisellä viikolla eli viikolla 48, sai etulehdilleen pari lainausta:
"Luonnon muodoissa voi kokea pyhän läsnäolon."
" Pelatessaan golfia ihminen on aidoimmillaan."
"Aina ei mene nallekarkit tasan."
Merkkejä on siis ilmassa, että tulevan vuoden mittaan kalenteri tulee saamaan lisää täytettä...

Arkitorstai menossa. Nimipäiväänsä viettää Virpi, Konrad ja Kurt. Virpejä tunnen muutaman, Konradeja en yhtään ja Kurt liittyy vain siihen, että Saarijärvellä on Kurtin kukkakauppa, jonka omistajan luulin olevan nimeltään Kurt...

Tähän päivään kuuluu kävelyretki kirjastoon, piparkakkumuottimallipiirustuksen vieminen päiväkerhoon ja aurinkoisen talvipäivän ihastelua. Uskon myös siihen, että illalla Laurilassa lämpiää bastu ja Harper´s Island katsotaan iltayhdeksältä. Muu on vielä arvoitusta. Ja hyvä niin, koska aina pitää olla ideoita keksiä jotakin - jos ei muuta niin jotakin erikoista ruokaa...

Jk. Ja minä en todellakaan polta pikkusikareita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti