(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Onnea, lasteni isä!


Aamulla heräsin muutamaa minuuttia yli kahdeksan ja lähdin laittamaan aamupalapöytää. (Aamiainen on omassa kielessä liian hieno sana, aamupala jotenkin kotikutoisempi ja tutumpi.) Teetä, kahvia, valmis voileipä kummallekin, pieniä makeita herkkuja, jogurttia ja nektaria. Ketunvärinen kynttilä palamaan siniseen kynttilänjalkaan. Pikkupikkumaljakkoon napsaisin tulilatvasta yhden kukintotertun. Pöytä oli valmis. Ei muuta kuin sankaria herättämään...

Juhlapäivän vietto tulee jatkumaan sankarin ja puolison toivomuksesta kohta suoritettavalla kävelylenkillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti