Lauantai oli työpäivä, yhden hään päivä. Häämarsseina Kuulan häämarssi ja Schubertin Ave Maria - molemmat viulun ja pianon vuoropuheluna. Yksinlauluakin esitti poninhäntäinen oopperalaulaja. Tein kotona henkilökohtaisen psykoanalyysin ja tulin siihen tulokseen, että ei minun tarvitse aina olla kiltti. Jos saan laulusäestysnuotit eteeni vasta tuntia ennen esitystä, voin aivan hyvin kieltäytyä kunniasta. Se jossakin piilossa asuva kunnianhimo sai eilenkin tarttumaan nuotteihin ja selviydyin säestyksestä hyvin, mutta otti päähän. Plääh.
Illansuussa fillaroin kauppaan. Mennessä oli jo muutama ihminen tien varrella. Tullessa oli ihan hassu tunne, kun ajoin takaisin ja ihmisiä oli kerääntyneenä koolle siniristilippujen kanssa ja kyseessä oli vain se, kun autojen siirtymäliikenne oli meneillään. Helikoptereita pörräsi taivaalla useampikin. Mikä ihme saa ihan fiksutkin ihmiset menemään tolaltaan yhtenä viikonloppuna Keski-Suomessa? Lippalakit päähän, siniristilippu käteen, olutpullo toiseen ja kohti jonkin erityiskokeen lievettä tai ainakin tienoota.
Tämä on tuhannes postaus, onnea minulle! (Tai oikeastaan, te lukijathan olisitte ansainneet jonkin palkkion / palkinnon pitkämielisyydestänne...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti