(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Kuusisto


Meillä kotikotona Keskipellossa oli yksi lentävä lause, jota käytettiin hyvin usein. Keittiön pöytä kun oli jätettävä siistiksi, jos "ullavalaiset sattuisivat tulemaan". En oikein tiedä, mistä tuo lause olisi perua, mutta ehkä yksi selitys voisi olla se, että isän syntymäkoti Kuusisto (sijainti: Toholampi, Keski-Pohjanmaa) oli ensimmäisiä taloja aikanaan naapuripitäjästä Ullavasta tullessa ja siihen aikaan ovia pidettiin yötä päivää auki ja matkamiehiä saattoi tulla tuvan penkille makaamaan yön mittaan. Emännän luonnollehan olisi käynyt, jos olisi ollut epäsiistiä!

No, oli miten oli, käytän mielelläni tuota ilmaisua ja siivoan keittiön pöydän illalla ennen nukkumaan menoa. Niin eilen illallakin ja tänä aamuna oli mukava herätä, kun keittiön pöytä, keittiö ja koko huusholli oli siisti! Ullavalaisia ei näkynyt. Eikä multialaisia!

5 kommenttia:

  1. Eräs keskipeltolainen ei tuota sanontaa muistanut, mistä seuraa tietenki se, ettei hän ole tuollaista tapaa omaksunut- valitettavasti. Voisikohan tilannetta vielä mitenkään korjata?

    VastaaPoista
  2. Oletan, että kyseessä on nuorin keskipeltolainen. Suosittelen kokeilemaan vastaavaa versiota tyyliin:
    jos karstuset sattuisivat tulemaan.

    VastaaPoista
  3. Mutta jos kysessä olikin vanhin keskipeltolainen, olisi versio tietysti:
    jos hollolalaiset (hollot?) sattuisivat tulemaan.

    VastaaPoista
  4. Minä kyllä jotenkin muistan ko. kommentin olemassaolon, mistä seuraa se, että pöytä on joskus puhdas.. Rouvakaan ei tunnustanut laittaneensa kommenttia, joten kyseessä on vanhin keskipeltolainen elossaolija..

    VastaaPoista
  5. Tämä ajatustenvaihto alkaa mennä varsin hauskaksi. Stressitöntä joulunodotusta itsekullekin osalliselle!

    VastaaPoista