(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

lauantai 3. lokakuuta 2009

Lauantairaportti


Aamu alkoi kahdeksan jälkeen ja hiippailin yöpaitasillani ja villasukillani hiljaisessa talossa. Keitin kahvit ja etsin boksilta jotakin sopivaa katsottavaa. Ensin valitsin Tie Avonleaan -sarjan (ihana!) tallennetun jakson, mutta jo ensi metreiltä muistin tuon jakson, missä Davy Keith yrittää epätoivoisesti tehdä kolme hyvää työtä. Eli siis olin katsonut sen jo. Poistin ja valitsin uudestaan.

Elokuva Vera Draken salaisuus osoittautui hyväksi valinnaksi. Elokuva oli arkipäiväisyydessään pieni, mutta asiasisällöltään suuri. Sikiönlähdetys (abortus criminalis) oli Vera Draken pyyteetön tapa auttaa pulaan joutuneita nuoria naisia. Ei keino ansaita, vaan keino auttaa. Joku muu oli se, joka toimi välikätenä ja keräsi rahat.

Elokuva-aamun jälkeen oli huusholliaamun vuoro. Tiskikoneen ja pyykkikoneen täyttäminen ja käynnistäminen. Yöpaita vaihtui mukaviin olovaatteisiin.

Iltapäivällä kutomista, sitten mielipuuhaani ruuanlaittoa. Tällä kertaa tein peruna-porkkana-sipuli-tomaattipaistoksen, jonka maustoin timjamilla ja kolmejuustoakermalla. Toiseen vuokaan tein punajuuri-homejuustopaistoksen. Paistokset saivat olla Kotikadun ajan pienellä kituutuslämmöllä uunissa. Mahdottoman hyvää ruokaa ja palanpainikkeeksi mahdottoman hyvää valkoviiniä. Lauantain kunniaksi ja vaikkapa kaikkien Raimojen kunniaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti