(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

lauantai 14. marraskuuta 2009

Hidastelua

(Kuvassa meidän oma Karhukoplamme. Hui!)


Tämän aamun onnellisuus on sitä, että unta riitti pitkään ja yöpaita oli ihanan iso ja lämmin/aamu on ollut mukavan hidas/aamukahvi oli kuumaa ja vahvaa/aamupalapöytään sain Keskisuomalaisen luettavaksi, kun mies kävi laatikolta sen hakemassa/on edelleen hyvä olla yhdessä. Pieniä, mutta myös isoja asioita heti aamutuimaan...

Medialla on näinä viikkoina valtava vastuu tiedonjakamisessa. Iltapäivälehdet käyttävät vastuuta suuremmalla mittatikulla ja kertovat kaiken. Eri asia on sitten, onko kaikki tieto edes tarpeen. Itse olin jossakin vaiheessa iltapäivälehtien ostaja ja lehti löysi tiensä lähes päivittäin ostoskärryyn. Sitten vähensin ja siirryin viikonloppukäyttäjäksi. Nyt pystyn olemaan jo melkeinpä ilman. Vieroitusoireita ei ole ilmennyt ja nettisivuilta voi haluamansa lukea, jos tosiaan haluaa. Kannattaa vaan aina muistaa, että lööpistä varsinaiseen juttuun voi kulua monen vuoden pituinen matka.
Muutaman seuraavan kuukauden aikana meillä pääsee Hesari sunnuntain aamupalapöytään. Se tuntuu hyvältä ja ylelliseltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti