Sibeliuksen musiikissa soi koko luonto; säiden vaihtelut, myrskyt ja rakeet, poutapilvet ja puiden silmut. Oikutteleva, tuittupäinen nero, jonka hengen pystyi aistimaan Ainolassa, jossa muutaman kerran olen 70-luvun lopulla käynyt. Ainola oli paljon muuta kuin museo, se oli koti, josta ihmiset oli vaan leikattu pois ja unohdettu pastettaa takaisin. - Tai eihän sitä tiedä, vaikka aukiolon jälkeen Aino ja Jean siellä vielä kulkivatkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti