Eilen illalla oli perinteinen joululauluilta Pengerjoella hirvimiesten kodalla. Päätieltä lähtevällä sivutiellä paloi aina siellä täällä ulkotuli maamerkkinä ja opastuksena. Matkanteko tapahtui jouluisissa pakkasmaisemissa - lumen määrä on edelleen täällä aika pieni, mutta sitä kuitenkin on.
Kotaan kokoontui kolmekymmentäviisi pientä ja suurta joululaulajaa eli vähän vähemmän kuin jonakin vuonna, jolloin oltaisiin tehty ahtautumisen euroopanennätys, jos sellaista mitattaisiin. Itse nautin juuri tuosta tilaisuudesta, kun se on joka tavalla niin välitön. Glögikannu ja piparirasia kiertävät jossakin välissä kädestä käteen, arpoja ostetaan, välillä joku innostuu puhumaan jostakin muusta - niin kuin eilen illalla ternimaidosta, joka oli Ulla-nimisen lehmän maitoa. Vaikka jalkoja loppuillasta jo paleli, oli hyvä olla joululaulujen merkeissä koolla.
Perinteet velvoittavat ja samalla tuovat voimaa. Kaikkia perinteitä ei tarvitse jatkaa vuodesta toiseen, jos ne koetaan huonoiksi. Yhdestä perinteestä haluan ehdottomasti pitää kiinni - jouluaattona kuunnellaan joulurauhan julistus keittiön pöydän ääressä joulupuuroa syöden ja silloin on kaikki valmista joulun tulla. Sen verran matriarkkaa minusta toivottavasti löytyy aina...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti