Illan pimetessä

Tänään sain kaulahuivini valmiiksi ja aloitin säärystimien tekemisen. Sitä ennen päättelin neljä erilaista kaulahuivia, joista yhden lahjoitin miehelle, kaksi pidän itse ja yhden postitan esikoiselle. (Kolme noista valmistui viime talvena ja yksi sitten parin viime viikon aikana.) Sohvannurkka on oiva paikka kutomiseen, kun siinä voi samalla seurata televisiota, kuunnella musiikkia, juoda teetä/kahvia, keskustella sivistyneesti tai vähemmän.

Juttelin tänään erään ihmisen kanssa suremisesta. Hänellä oli vajaan vuoden sisällä kuollut kolme läheistä sukulaista. Mietimme asiaa siltä kannalta, että ehkä vuodessa kolme kuolemaa on helpompi kuitenkin kuin jos jokaisen kuolemantapauksen välillä olisi ollut pitempi väli. Toipuminen surusta olisi jo päässyt jonkinlaiseen vauhtiin kunnes sitten taas olisi romahdettu. Vaikeita asioita joka tapauksessa. En ole mikään surun asiantuntija, mutta koin keskustelumme kahvikupin ääressä tärkeäksi.

Sohvalukemisenani on toistamiseen upea kirja. Erik Wahlströmin Jumala on oivaltavuudessaan, satiirisuudessaan ja hulvattomuudessaan yksi nykykirjallisuuden helmistä. Suosittelen ei-kovin-tiukan-pipon haltijalle.

Kesken viikkoa

Punaiset verhot on paikallaan, joten tein eilen sen, mitä suunnittelin. (Keittiön verhoväri on violetti-punasävyinen ja toinen verhoista on kappana ja toinen kaitaliinana.) Mentalist jäi jollekin muulle päivälle, kun eilen illalla tuli katsottua hienoa dokumenttia autistikaksosista.

4D-dokumentteihin olen alkanut suhtautua aikamoisella varauksella, kun niiden aiheet pyörivät joko sukupuolielinten koon tai sairaalloisen lihavuuden ympärillä - ja siinä mittakaavassa sairaalloinen on paljon enemmän kuin BMI 40 -. Mutta eilisillan dokumentti oli hauska, hieno, hurmaava ja puhutteleva.

Tänään on melkein pakkaspäivä. Pohjoisessa on jo satanut lunta. Hui! Minun on siis kiirehdittävä ja saatava oma kaulahuivini valmiiksi (nyt 150 cm), jotta voin aloittaa säärystimien kutomisen kuopukselle.

Kanelin tuoksua

Aamupäivällä tein pienen pullataikinan ja väsäsin kanelirullapullia pellillisen verran. Koko talo tuoksui kanelilta ja kodikkaalta. Mies sai evääkseen monta tuoretta pullaa ja itse aion kohta herkutella päiväkahvilla yhden pullan kera.
Lasten ollessa kouluikäisiä kävelin usein heitä vastaan koulupäivän loputtua. Muistan ottaneeni joskus juuri uunista tulleen pullan taskuun mukaan ja yllättäneeni koululaisen lämpimäisellä - loppumatka sujui pullaa mutustellen ja koulupäivästä kertoen.

Iltapäivällä menen pitämään yhden pianotunnin ja muuta ei kalenterissa tälle päivälle ollutkaan. Mutta aion minä muutakin tehdä! Vaihdan olohuoneeseen ja keittiöön syksyisemmät verhot. Julistan olohuoneessa Pitkien Verhojen Ajan alkaneeksi tällä päivämäärällä. Punakuvioiset verhot ovat olleet käytössä kylmän ajan verhoina siitä asti, kun Hankasalmen Karteenista ostin kankaan ja ompelutin verhoiksi. (Vuosi lienee ollut 1984 tai 1985...)

Illalla sitten kynttilätunnelmointia taas luvassa ja ehkäpä viime viikon Mentalist boksilta. Pidän sarjan nopeista älyllisistä käänteistä.

Päivän saldo

Kaulahuivia kudoin monta kerrosta. Nyt sillä on pituutta jo 139 cm.
Leivoin hiivaleivän.
Fillaroin 7 km. (= Melkein lepopäivä liikunnasta.)
Vein tuntilistan virastolle.
Suoritin yleiskatsauksen huushollissa ja varsinkin keittiön laitoin jos-ei-nyt-puts-plank-kuntoon, niin ainakin kuntoon.

Illalla myöhään saunottiin, katsottiin boksilta Diili, juotiin vihreää teetä ja syötiin hiivaleipää levitteen ja juuston kera. Katseltiin kynttilöiden liekkejä ja puhuttiin niitä näitä. Tänä syksynä tulee kuluneeksi niiden näiden puhumisen alkamisesta jo 27 vuotta...

Tällaisina sinänsä kiireettöminä päivinä huomaa kuinka ihana paikka oma koti onkaan. Ollaan me melkoisia onnenmyyriä, kun tällä pientilalla saadaan asua...

Maanantaimietteitä

Tälle päivälle olen suunnitellut jonkinasteista siivoamista, tuntilistan viemistä virastoon, fillarointia, leipomista ja kaulahuivin kutomista. Voi olla, että kaikki eivät toteudukaan, mutta ainakin osa...

Leipominen taitaa olla tänään hiivaleipä-osastoa, koska leipää pitäisi muuten hakea kaupasta ja leipominen on mukavaa puuhaa! Jo taikinan tekeminen on ihan oma juttunsa, kun siinä saa vaivata ihan luvan kanssa ja muutaman kerran on isompaan taikinaan tullut purettua omia turhautumisia milloin mistäkin. Sitten kohotusvaiheeseen tarvitaan malttia ja sen kanssa minulla on aina ollut tekemistä - tosin olen ilokseni huomannut, että vanhemmiten olen muuttunut maltillisemmaksi... Vielä paistaminen ja uunin takana kurkisteleminen ja lopputuloksen odottaminen. Tuoksu ja maku kuin suoraan jostakin mummolan uumenista...

Lisäys iltapäivällä:

Syyskuinen tunnelma

Aamuja

On aamuja, jolloin herää suhteellisen aikaisin ihan itsestään ja aamuja, jolloin ei millään jaksaisi herätä. Tämä aamu lukeutuu ensiksimainittuihin. (Ja nyt vaan ihmettelen, miten joskus olen nukkunut puoleenpäivään asti...)
Talo on hiljainen, muutama eriääninen seinäkello vaan raksuttelee. Vierashuoneessa nukkuu esikoinen, jota olemme saaneet kestitä parin päivän ajan. Ulkona alkaa olla jo valoista, mutta pientä aavemaisuutta on vielä ilmassa.
Tänään on työaamu, joten kolmen tunnin kuluttua ollaan jo päivän virressä menossa.

Ai niin, se tärkein juttu tälle päivälle...


HYVÄÄ NIMIPÄIVÄÄ; VESKU!

1234-haaste

Tällä kertaa haastekuvan numero oli 28.

Arkipuuhailua

Tämän aamun lehdessä huomasin sanan ´arkipuuhailua´ ja ilostuin siitä niin paljon, että päätin lainata sitä sanavarastooni heti saman tien. Olen aina ollut arjen puolestapuhuja, arjen kannattaja ja rakastanut proosallista arkea enemmän kuin sanahelinäkimalteista juhlaa. Arjen rutiineissa on ollut voimavara, jota on voinut sitten hyödyntää kaikkeen muuhun - ja välillä kokeilla rikkoa rajoja.

Puuhailu taas on hyvin hauska ilmaisu. Äiti-Liisa tapasi kysyä puhelimessa: Mitä oot tänään ropottanut? (Sana tulee oletettavasti venäjänkielen verbistä Работа = tehdä työtä.) Ei ehkä ollut kyse puuhailusta, vaan ihan oikeasta hyödyllisestä työstä. Vastaus oli sitten milloin mitäkin - pyykkäämistä, leipomista, siivoamista. Joskus vähemmän, joskus hyvin vähän.

Tässä elämäntilanteessa nautin puuhailusta - eli tekemisestä ilman kiirettä. Puuhailusta saa hyvän mielen. Arkipuuhailusta etenkin.

Parhaita hankintoja

Vanha ystäväni (ja tämä nyt ehdottomasti tarkoittaa sitä, että ystävyytemme on jo aika vanha, kun se on 32 vee) totesi minulle, että kameran hankinta oli viisautta. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Kiitos vaan asianosaisille ihanasta lahjasta!
Kameran kanssa en ole juuri vielä uskaltautunut kotipihaa kauemmaksi muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Omalla pihalla kun tuntuu aina vaan olevan kuvattavaa/jaettavaa.

Jotakin aitoa

Eilen tein ruisleipäaineksesta taikinan. Kohotin sitä kulhossa tunnin. Muotoilin limpuksi ja kohotin 40 min. Laitoin uuniin ja paistoin 40 min. Ei siis mitään pikaleipää. Mutta hyvää! Mies tuli töistä ja nuuhkaisi ilmaa ja arveli, että on leivottu ja jotakin isoa leipää. Oikeassa oli eli hyvä vainu...
Valmiin leivän pinta on kaunis. Se on kuin elämä. Täynnä uurteita, kuoppia ja elettyä aikaa. Täynnä jotakin aitoa.

Valokuvatorstain 141. haaste

Aihe on ´tasan´.

Valot verstaaseen

Syyspäiväntasaus on tänään ja nyt voi sitten Kustaa Vilkunan mukaan sytyttää valot verstaaseen, kun luonnonvalo ei enää riitä tarkkaan työntekoon. Eli päivä ja yö ovat yhtä pitkiä ja tästä eteenpäin sitten yöt pitenevät, joten suosittelen talviunille siirtymistä tai ainakin asian harkitsemista.
Tämä aamu alkoi harmaudella, kovalla sateella, mutta sitten taivaan harmaaseen kattoon ilmestyi sinisiä repalekohtia ja vähitellen sade lakkasi. Ja nyt puolenpäivän maissa aurinko paistaa.
Vesilammikot eli vesiputit (lapsena kutsuimme niitä sillä nimellä) houkuttelevat roiskuttelemaan. Odottelen kunnon sadepäivää, jolloin vetäisen jalkaan esikoiselta perimäni mustat Kontiot ja käyn vähän roiskuttelemassa. Ainakin kotipihalla. Niin vanhaksi en koskaan halua tulla, etten voisi roiskutella vesiputeissa enkä kahlata syksyn lehtikasoissa...

Laulamista

Tänä aamuna laulatin Eläkeliiton lauluryhmää - ristimme ryhmän jossakin vaiheessa Ikiviuhkoiksi, kun jokin iki-sana piti saada kuvaamaan laulavaisia eläkeläisiä. Tänään lauloimme kolmea laulua, joissa jokaisessa puhuttiin jostakin linnusta. ( Juha Vainio: Kotkan poikii ilman siipii, Kai Hyttinen - Vexi Salmi: Kurki, Veikko Samuli - Juha Vainio: Laulut kun kuolevat. Kolmannessa laulussa puhuttiin joutsenista.)
Vanhemmat ihmiset oppivat siinä kuin nuoretkin, mutta aikaa kuluu vaan vähän enemmän. Aika vaikeitakin lauluja olen Ikiviuhkoille vienyt laulettaviksi ja jokainen laulu on kyllä opittu - ennemmin tai myöhemmin. Kerran yhden opitun laulun kohdalla totesin olevani ylpeä heistä ja reaktio siihen oli aika yllättävä; silmäkulmat kostuivat monella. Ilmeisesti edustavat sitä ikäpolvea, joka ei kovin usein ole vastaavaa saanut kuulla...

Huomenna sitten on Mörrien vuoro. Mörrit on työkeskuksen laulupiiri, joka toimii kansalaisopiston puitteissa ja jota olen saanut vetää toistakymmentä vuotta. Mielenkiinnolla odotan, mikä on huomenna päivän fiilis porukassa...

Musiikilla on valtava voima. Se yhdistää, jos sitä halutaan.

1234 -haastekuva

Tällä kertaa viikon haastenumero on 42.

Eittämättä syksy

Pihalla tuoksuu iltaisin syksyltä. Vähitellen alkaa kylmä hiipiä yhtä aikaa hämäryyden kanssa ja illan kuvissa jo tuntuu viileys.
Viime perjantaina näin kaksi kurkiauraa tekemässä muuttomatkaa. Kyyneleet tulivat silmiin ja oli pakko pysähtyä katsomaan. Ensimmäisessä aurassa oli kuutisenkymmentä ja toisessa viitisenkymmentä uljasta muuttajaa.
On eittämättä syksy. Sen kunniaksi sytytän muutaman kynttilän.

Arjen pieniä hauskoja asioita

Oikeastaan vähän vahingossa kasvimaalle ostetut taimet, jotka myytiin kesäkurpitsoina, jotka sitten osoittautuivat Oikeiksi Kurpitsoiksi, jotka kasvoivat metrikaupalla lehteä ja vartta, jotka ulottuivat melkein postilaatikoille asti...

Eteisen seinällä oleva elämän motto.

Lahjaksi saatu eväslaukku.

Pilkettä silmäkulmassa pitäisi olla aina milloin mistäkin asiasta. Oma huushollimme on sisustettu juuri niin hullunhauskalla epäsystemaattisuudella, että yksityiskohtia on ympäriinsä. Itse asiassa emme ole koskaan sisustaneet, mutta tavarat ovat vaan löytäneet paikkansa ja saaneet meiltä kodin.

Kutomista

Kymmenen parhaan listauksessa mainitsin kutimen ja tosiaankin puikot ovat syksyn pimetessä kilisseet (haaveilen bambupuikoista, jotka näin eilisessä kokouksessa vastapäätä) kiitettävästi. Olen käsityöihmisenä tyypillinen oinas eli innostun aloittamaan kaikenlaista ja kaikki ei läheskään tule valmiiksi... No, olen minä aikanani kutonut kummallekin lapselle hullunhauskankirjavat villapuserot, useamman kaulahuivin, sukkiakin joskus (mutta nyt pitäisi verestää niitä taitoja ja lähteä siis ihan kantapäästä...), lapasia, virkannut liinoja, pitsiä ja "ikkunatauluja". Syksy ja langat kuuluvat yhteen kuin nenä päähän.
Nämä kahdet ranteenlämmittimet kudoin viime ja tällä viikolla. (Lanka: Novitan Polkka) Eilen sain kiitosviestin kuopukselta pohjoisesta, jolle lähetin valmistuneet lämmittimet yllätyspostina. Säärystimet on seuraavana kutomislistalla...
Sitä ennen kudon kuitenkin itselleni syksynvärisen kaulahuivin. Lankana on Novitan Marjaretki ja siitä Lakka. Lampilla syntyneenä ja nuoruusvuodet eläneenä langan nimi on tietysti Lintti! Kaulahuivi valmistuu aika hitaasti, mutta eilisessä pitkässä kokouksessa se edistyi jonkin verran. (Ensimmäistä kertaa uskaltauduin kutimen kanssa kokoukseen ja hyvin meni. Terveisiä vaan tunnin ajomatkan päähän Ahkeralle Kokouskutojalle!)

Valokuvatorstai

Tällä viikolla haasteena on sitaatti:

--- ”Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja.” ---

Romaanin päähenkilö Frank Bascombe ohjeistaa poikaansa Richard Fordin teoksessa Itsenäisyyspäivä (suom. Sirkka Alanko), Tammi 1996.

Ja minun tulkintani:

Syksyn Top 10

- kuulaat aamut
- pimeät illat
- kynttilänvalo
- villasukat
- kudin/virkkaus
- höyryävä kahvi/tee
- puolukanpuna
- kultapallokimppu omasta pihasta
- kiireettömät keskustelut
- kuunnelma (Täällä Pohjantähden alla)

Aika vähästä se syntyy. Hyvä olo. Ei suuria kustannuksia, mutta ajatuksia ja yrittämistä. Suosittelen kokeilemaan.