(Keski-ikäisen naisen mahdollisimman-epäitsekästä-elämää siinä vaiheessa, kun on aikaa omille ajatuksille ja asioille.)

torstai 27. tammikuuta 2011

Puuskia


Sinisen lipaston laatikot saivat parina päivänä huutia ja kyytiä, kun jälleen kerran järjestelin tavaroita. Tuo lipasto (joka oli ennen valkoinen) on saanut kokea moisia järjestelypuuskia monenmonta kertaa, sillä se oli huoneessani jo Keskipellossa vuosikymmeniä sitten. - Nyt olen taas tyytyväinen; ennen kuin seuraava puuska iskee...

Luterilainen omatunto testattiin tänä aamuna. Heräsimme vasta yhdeksältä. Ensimmäiseksi piti vetää rullaverhot ylös (niin kuin Keskipellossakin äiti-Liisa teki) ja sitten todistella, että olimme ansainneet nukkua pitkään. Olisinhan voinut tähän postaukseen kirjoittaa, että heräsin jo ennen seitsemää ja aioin heti kirjoittaa, mutta sitten laitoinkin pyykkikoneen pyörimään, vedin lakanoita miehen kanssa, tein sämpylätaikinan jne. Tyhmähän sitä on olla näin rehellinen, kun kertoo vain nukkuneensa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti